Ohitustie

Savonlinnan seudun pitkäaikaisin kiistakysymys, ohitustien rakentaminen, ratkesi lopullisesti viime vuonna rakentamisen kannattajien eduksi. Korkein hallinto-oikeus totesi, että vaikka vanha ympäristövaikutusten arviointi koskikin nelikaistaista tietä, kyseessä oli edelleen sama hanke, joten uutta ei tarvita.
 Joka tapauksessa vuosikymmeniä jatkunut kiistely on nyt ohi (tai ainakin pitäisi olla) ja siihen on kaikkien tyytyminen. Tämä on saavutus sinänsä.

 Lisäksi on helppo uskoa siihen, että kaupungin keskeiset liikennejärjestelyt on nyt tehty ja niillä mennään täältä ikuisuuteen. Hyvä niin.

Tässä lokakuista kuvasatoa tietyömaalta.

Hevonpäänlahden poikki kulkevaan pengertiehen tulee rautatie- ja maantieliikennesillat. Penger on kuusi metriä korkea. Uhkaako kaupunkia Haapavedeltä nouseva tsunami? 

Koululahden seisakkeen kohdalle tulee tasanne, josta johtavat portaat veteen

Piispanmäen ja Verkkosaaren kohdalla tienpohja on jo melko valmis

Aseman takaa Jukolansaloon johtava vanha radanpohja säilyy keyen liikenteen väylänä.

Talvisalon pohjoisreunasta tie leikkaa kohtuullisen ison viipaleen.
Toisaalta maisemat Haapavedelle ovat komeat.

Veturitallien kohdalla on käynnissä niin uuden radanpohjan tasaus kuin vanhojen
 raiteiden purkukin.

Monet ratkaisut vaikuttavat tarpeettoman järeiltä, miksi esimerkiksi Hevonpäänlahden pengerrys on niin korkea? Koska lahti oli ainakin jossain vaiheessa tarkoitus täyttää kokonaan, tuntuvat rakenteilla olevat sillat tarpeettomlta.

Sain juuri käyttöni tiesuunnitelman alkuperäisen YVA-arvioinnin vuodelta 1993 ja sitä selailtuani ensimmäinen reaktio oli kauhistuksen sekainen helpotus. Nelikaistainen tie, jossa viisi eritasoliittymää (Mertala-Miekkoniemi-Savontie-Laitaatsilta-Kellarpelto), linjaus Talvisalon pohjoisosan läpi, hurjat kallioleikkaukset jne. Alla olevista kartoista saanee jonkunlaista kuvaa suunnitelman massiivisuudesta. Eli ehkä tässä päästiin sittenkin vähällä.

Mertala

Laitaatsilta

Hiidenportti

  Hiidenportin kansallispuisto sijaitsee Sotkamon kunnassa Kainuussa.

Samantapaisia, jopa samannimisiä paikkoja on Pohjois-Karjalan ja Kainuun rajamailla useita. Kansallispuiston rotkolaakso on kuitenkin suurin ja kaunein.

Tässä kuvasatoa syyskuun lopulla puistoon tehdyltä retkeltä. 

Puisto on saanut nimensä rotkolaaksosta, joka on syntynyt maankuoren ruhjeeseen jääkauden lopulla

Rorkon pohjalla virtaa Porttijoki välillä pieniksi lammiksi tyyntyen

Kävijöiden liikkumista helpottavia rakenteita on tehty paljon.

Voimakas virtaus on huuhtonut irtaimen aineksen pois.

Tuulirokkojäkälä (Ophioparma ventosa) viihtyy rotkon reunalla

Australiankelpie Boy

Elina ja Päivi

Tarja

Iso-Timo

Ruokatauko Kitulanlammella

Vielä viime vilkaisu syysväreissä komeilevaan laaksoon.

Suoretki Ruokolahdella

Eteläkarjalaiset järjestivät 17.9. retken Ruokolahden Suursuolle. Tässä kuvasatoa retkeltä.

Retken löytöihin kuului matsutake eli männyntuoksuvalmuska

Suursuo on ihmeen kaupalla säilynyt lähes koskemattomana

Iso porukka jättää jälkensä maastoon

Retken vetäjänä Etelä-Karjalan ls-piirin puheenjohtaja Kimmo Saarinen

Ihmettelemistä riitti

Vieraslajit- pelkkä riesako?

 Kun puhutaan vieraslajeista, ajatellaan useimmiten kurttulehtiruusun, lupiinin tai vaikkapa jättipalsamin valtaamia alueista ja niistä koituvaa riesaa. Moni muistaa minkin tai supikoiran linnupesien tuhoajina.
 Tämä on totta, mutta vain yksi puoli asiaa: onko yhtään vilja- tai puutarhakasvia, joka olisi alkuperäinen kotimainen luonnonkasvi? Eipä taida olla.

 Osa tulokkaista on niin vakiintuneita, että niitä ei edes mielletä tulokkaiksi. Näihin kuuluvat vaikkapa päivänkakkara ja ketoneilikka sekä kaikkien puutarhurien ystävä, vuohenputki.

Ei näytä hyvältä, jättipalsami on vallanut joka paikan!

Ongelma syntyykin silloin, kun koriste- tai hyötykasviksi tuotu laji viihtyy odotettua paremmin ja valtaa elintilaa alkuperäisiksi koetuilta lajeilta. Vesikko esimerkiksi lienee kuollut Suomesta sukupuuttoon, yhtenä selvänä syynä minkin ylivoima kilpailijana.

 Vieraslajeihin kiinnitetään onneksi yhä suurempaa huomiota, esimerkiksi tiistain 20.9. Helsingin Sanomat käsittelee vieraslajien leviämistä Helsingissä listaten tutumpien jatkoksi isosorsimon ja minulle tuntemattoman pajuasterin.

Isosorsimo valtaa kosteita rantoja tehokkaasti

 Järvi-Suomea ajatellen on vesiruton leviäminen huolestuttavaa. Lajin hävittäminen vesistöstä, johon se on päässyt on lähes mahdotonta, pienikin kasvinosa riittää lisääntymiseen. Vesirutto muodostaa tiheitä yhtenäisiä kasvustoja, jotka syrjäyttävät muun vesikasvillisuuden.

Vesirutto

Parikkalan Siikalahdella vesirutto on syrjäyttämässä harvinaista sahalehteä, ja tällä kehityksellä on vielä vaikutusta muuhunkin lajistoon: uhanalaisen viherukonkorennon toukat ovat riippuvaisia sahalehtikasvustoista, jostain syystä laji munii vain niihin. Havainnot viittaavat jo viherukonkorennon vähenemiseen Siikalahdella.

Paluu töihin

 Kahden kuukauden lomautus alkoi käydä voimille ja elokuu meni lähinnä joutavassa hiimailussa sekä punaviinin parissa. Onneksi jaksoin kuitenkin kuntoilla, joten hyvin alkanut painonpudotus ei tyssännyt, tosin eipä ihmeemmin edistynytkään.

 Olen nyt julistanut tipattoman syyskuun ja kuluneet neljä päivää ovat olleet menestys! Blogia pyritään tästä lähtien päivittämään vähintään kerran viikossa.

Palokärpänen (Larphia gibbosa)

Palokärpäset  ovat kookkaita, kaksisiipisiin (Diptera) kuuluvia petokärpäsiä. Tämän kaverin tapasin tänään lenkillä. Käsittääkseni lajin suomenkielinen nimi on kyrmypalokärpänen, mutta tässä vaiheessa odottelen vielä varmistusta viisaammilta.

 Lisäsin toisen kuvan samasta lajista, tämä on vanhempi, mutta sormeen verrattuna koko käy paremmin ilmi.

Varmistus tuli, lajimääritys on oikein.

Rokansaari

 Olen liikkunut Saimaalla niin vähän, että se on synti. Niinpä, kun heinäkuussa tuli tilaisuus lähteä mukaan kirkkoveneporukkaan Lietvedelle lähdin ihmeemmin epäröimättä mukaan.

   Porukassa oli kokeneita, mm. Laatokan suotuihin osallistuneita konkareita. Mitään moposulkeisia ei noviisin kuitenkaan tarvinnut käydä läpi, itse asiassa sain ylennyksen (?) kippariksi jo toisena päivänä.

 

Kirkkovene oli sporttimallia

Äkkinäiselle rytmissä soutaminen vaati aluksi keskittymistä, jos unohtui ihailemaan maisemia tai tiirailemaan lintuja, kolhi seuraavalla vedolla edellä istuvan selkää tai vähintään airoja (sori Maija).

 

Ja sit mentiin

 Leiripaikkamme oli Lietveden Rokansaari, joka osoittautui suosituksi retkikohteeksi. Samalla hiekkarannalla yöpyi kolmattakymmentä melojaa ja ympäri saarta useita venekuntia. Tilaa kuitenkin riitti kaikille. Yllättäen saaresta löytyi pubikin, Mallun kuppila

Auringonlaskua Lietvedellä kelpasi ihailla

 Hiekkarantoja saaressa on kilometrikaupalla ja ainakin Lietveden puoleinen ranta on "lapsiystävällinen", hiekkapohjainen ja matala.

Rokansaaren rantametsää, kenttäkerroksen valtavarpu variksenmarja

.

Rokansaaren erikoisuus ovat kirkasvetiset sisälammet

Yövilkka

 Omat retkeilytavat ovat niin piintyneitä, että uudessa porukassa tuntee itsensä oudoksi pitemmän aikaa. Toisen päivän aamuna olin valmistautunut tutkimaan itse saarta, onhan se yksi Saimaan hienoimmista. Yllätyin aika lailla, kun lähdettiinkin soutamaan. Käynti Liehtalanniemen talomuseossa oli toki mielenkintoinen ja tälle reissulle mahtui se pubikäyntikin.
 Toiseeen tapaan viettää kesää sai tuntumaa heti lähdössä, sillä veneeenlaskupaikka sijaitsi vilkaalla karavaanialueella. Siellä porukka istuskeli asuntovaunujensa kupeella kuin sillit suolassa. Ei sovi minulle, mutta asiaan vihkiytyneet näyttivät viihtyvän.

Sinappiperhosia

Kaakkoisen ilmavirtauksen mukana on viimevuotiseen tapaan tullut runsaasti sinappiperhosia, sain peltotieltä muutamista kuvankin.

 Sinappiperhosen käyttäytymisessä kiinnitti huomiota levoton lentely, kukalta noustuaan perhonen ei millään tahtinut löytää uutta istuinpaikkaa vaan pyöri ympäriinsä pitkän aikaa. Ero lanttuperhoseen on niin selvä, että piirrettä voisi käyttää jopa tunnistamiseen.

Kukkajäärien aikaa

 Retkeily ja valokuvaus on tänä kesänä jäänyt eri syistä valitettavan vähiin. Lenkeillä olen keskittynyt lähinnä kuntoiluun ja painonpudotukseen, (joista ehkä lisää myöhemmin). Sata lasissa tietä pitkin painaessa ei ehdi kiinnittää huomiota kuin perhosiin, muihin otuksiin aivan satunnaisesti.

 Sääli, sillä juuri nyt on paras aika havannoida kukkajääriä. Nämä usein suht kookkaat ja värikkäät kovakuoriaiset ovat kukkeimman keskikesän hyönteisiä. Sieltä missä kasvaa maitohorsmaa, koiran- tai karhunputkea ja ruusuruohoa (eli  lähes kaikkialta) voi helposti löytää useita lajeja. Tässä pieni lajitelma:

Nelitäpläjäärä (Pachyta quadrimaculata)

Korpikukkajäärän (Anoplodera reyi) naaras

Nelivyöjääriä (Leptura quadrifasciata) parittelemassa

Rusokukkajäärän (Anaplodera rubra) naaras

Tässä edellisessä kuvassa rusokukkajäärä istuu melko harvinaisella kasvilla eli punalatvalla. Kuva on otettu Puruveden rannalla Hälvässä.

Viherkukkajäärä (Anaplodera virens)

Päivän lausunto 2

 Olin tänään tuttavien mökillä jokavuotisissa niittotalkoissa. Mökin pihaa on hoidettu niittynä jo vuosia, ja tuloksiakin alkaa näkyä: suurelta osalta pitkä heinä on väistynyt ja tilalla on monilajinen kukkaniitty.

 Tauolla hyvän aterian jälkeen selailin sisustuslehteä, jossa esiteltiin -jälleen kerran- mukavasti remontoitu vanha talo. Eräässä kuvassa oli krikettimailoja, tikkataulu ym. muuta vapaa-ajan tilpehööriä, sekä kaksi pitkävartista haavia. Kuvateksti pysäytti: "Perhoshaaveilla on pyydystetty sudenkorento jos toinenkin. Niitä on elokuussa pihalla riesaksi asti":

 Toivottavasti ymmärsin väärin; pyydystääkö ja tappaako perhe sudenkorentoja koska niistä on riesaa?

 Minulle sudenkorennot edustavat täydellisyyttä ja kauneutta. Evoluutio on jo 325 miljoonaa vuotta sitten löytänyt muodon, jonka perusrakennetta ei ole tarvinnut olennaisesti muuttaa. Esimerkiksi korentojen keräily ei tulisi mieleenikään.

 Sitten on ihmisiä, joille luonto muodostaa jatkuvan uhan. On suurpetoja niin paljon, ettei uskalla mennä marjaan. On punkkeja, jotka levittävät vaikka mitä tauteja. Peräniitylle ei voi mennä, koska ennen sotia isoisä näki siellä käärmeen. Ja sudenkorennotkin lentelee pitkin pihoja ihan omin lupineen.

 Kuten sanottu: toivottavasti ymmärsin väärin.

Urpo Häyrinen:Salomaa

"Suomella on vanhastaan vankka maine suurten salojen ja erämaiden maana. Tänään todelliset erämaat ovat maassamme jo vähissä, niiden suuruuden päivät ovat auttamattomasti menneet."

 "Erämaaluontoamme on julkisissa tiedotusvälineissä, taiteen eri muodoin ja matkailumarkkinoilla loputtomasti ylistetty, mutta käytännössä salomaiden puolustajien rintama on pelottavan harva. Metsäteknokraattien konearmeijat ovat saaneet lähes estettömästi hyökätä kaikille salomaille, joiden puolustuskyvytön luonto on saanut ottaa vastaan murskaiskun toisensa jälkeen."

 "Syrjäisinkään kolkka ei ole tehohyödynnältä turvassa. Taloudellisesti vähäarvoisetkin, mutta luonnoltaan ainutlaatuiset alueet hävitetään itsetarkoituksenomaisesti metsätalouden nimissä."

Avohakkuu v. 2009 suojeluun ehdotetulla Ahvenlammin alueella Savonlinnassa

 "Turvetuotanto kaappaa soista oman osuutensa ja ahnehtii jatkuvasti uusia alueita. Loma-asutuksen vyöryä sisäjärvien viimeisiin luonnontilaisiin saaristoihin ei näytä mikään estävän."

 "Kaikkea tätä maisemissamme riehuvaa teknillistä toimeliaisuutta päätöksentekijät pitävät edelleen lähes varauksettomasti maamme tulevaisuuden kannalta yksinomaan siunauksellisena. Onneksi kansa alkaa herätä ja uskaltaa ajatella asiasta toisinkin."

 "Elintasomme nousu pohjautuu säälimättömään ja tuhlaavaiseen luonnonkäyttöön, jonka jäljet näkyvät pikälle ja kauan."

 "Eräänä maamme ja kulttuurimme kulmakivenä on Suomen luonto - alkuperäinen ja väkevä erämaaluonto, joka huokuu kautta kulttuurimme arvokkaimpien luomusten."

Hiidenportin kansallispuistoa

 Lainaukset ovat Urpo Häyrisen teoksen "Salomaa" esipuheesta, joka on päivätty Helsingissä 15.11.1978. Löysin kirjan Savonlinnan torilta, jossa eläkkeelle jäänyt tutkija myi omia kirjojaan. Kohta 33 vuotta on kulunut, mikä on muuttunut?

 Edellä olevat lainaukset ovat esipuheen keskeisin sisältö, ja ne pätevät edelleen. Erityisesti poliittisia päätöksentekijöitä koskeva lainaus on täysin tätä päivää.

  Turpeenotto on entisestään lisääntynyt ja sitä tuetaan voimakkaasti verovaroin. Metsissä möyrivät monitoimikoneet, joita ei 33 vuotta sitten vielä ollut.

 Rantarakentaminen jatkuu niin ikään yhä kiihtyvällä vauhdilla, pelkästään Saimaalle rakennetaan 400-500 loma-asuntoa vuodessa. Kunnanisät kuolaavat ulkokaartesta tehdyille laskelmille, jotka osoittavat mökkeilyn tuottavan satoja miljoonia.

 Toisaalta kirjaa lukiessa huomaa, että kansallispuistojen ja muiden suojelualueiden verkosto on laajentunut selvästi 70-luvun lopulta. Kolovesi, Repovesi, Patvinsuo, Hiidenportti ja monet muut tutut kohteet mainitaan kirjassa "ehdotettuina kansallispuistoina". Nyt suuri osa näistä on toteutettu, osaa on ehditty jo laajentaakin.

 Myös muita tuttuja nimiä, kuten Parikkalan Siikalahti vilahtelee tekstissä ja kuvissa.

Koloveden kesää

 Eipä ollut 70-luvun lopulla ympäristöministeriötäkään eikä muutakaan ympäristöhallintoa, ken elää hän näkee, onko niitä enää 30 vuoden kuluttua. Niiden perustaminen jätti eri tahoille kipupisteitä, jotka eivät vieläkään ole lientyneet. Tämä näkyi selvästi edellisellä hallituskaudella, kun ympäristöhallintoa järjestelmällisesti näivetettiin.

 Kirjasta välittyy Urpo Häyrisen syvä huoli suomalaisen luonnon tulevaisuudesta, jopa epätoivo ja katkeruus. Työssään ensin maa- ja metsätalous- ja sittemmin ympäristöministeriön virkamiehenä hän pystyi varmaan vaikuttamaan asioihin, mutta kokiko hän vastuksen ylivoimaiseksi ja omat voimansa riittämättömiksi? Tämä kysymys nousee mieleen, kun muistamme, että Urpo Häyrinen poistui keskuudestamme oman käden kautta.

Kuutti kuoli verkkoon

Itä-Savo uutisoi tänään, että Joutenvedeltä on ilmoitettu verkkoon kuollesta kuutista.

Kuva: Juha Taskinen

Eipä siinä pitkään taas mennyt, verkkokalastuskieltohan loppui viikko sitten, ilmiselvästi liian aikaisin. Reilu tunnustus kuitenkin kalamiehelle siitä, että ilmoitti tapauksesta. Olin melko varma, että yhtään ilmoitusta ei tänä kesänä eikä ihan heti jatkossakaan tulisi. Osakaskunnissa on kuulemma vaikenemisen lakia taottu kalamiesten kalloihin oikein urakalla. Ilmeisesti vieraspaikkakuntalaista ei omerta ollut tavoittanut.

 Kevään mittaan kuultiin muutamista rajoitusalueella tavatuista verkoista, en tosin osaa arvioida, kuinka tehokasta Metsähallituksen valvonta oli. Kaksi miestä veneessä 1800km2 suuruisella alueella Saimaan sokkeloissa ei kuulosta kovin kattavalta, varsinkaan kun luvattomia verkkoja tuskin on merkitty.

   Valvonnoissa ilmennyt suurin ongelma liittyy, ehkä hieman yllättäen, katiskoihin. Kolmannes tarkistetuista katiskoista oli laittomia, eli niiden nielu oli liian löysä eikä sitä ollut varustettu rajoittimella. Niinpä kesäkuun alussa kuutti kuoli tälläiseen katiskaan Pihlajavedellä.

Kuva: Metsähallitus

 Itä-Savon nettisivuilla (joita hallitsevat puskasta ammuskelevat kylähullut) asiasta sukeutui keskustelu, jossa mm. väitettiin, että tietoa ei ole tarpeeksi. Melkoisessa umpiossa on täytynyt pysytellä, jos Saimaalla kalasteleva ei ole kuullut pyydysrajoituksista. Toisaalta kyseessä voi olla nykytrendin mukainen elämäntapa, jossa ei seurata tiedotusvälineitä mutta siitä huolimatta tiedetään kaikki maailman asiat. Onpa meillä kansanedustajakin, joka kerskuu sillä, ettei katso televisiota ta kuuntele radiota.

Päivän lausunto, osa 1

  Silloin tällöin sattuu silmään niin kuolemattomia lausuntoja, että ne tekee mieli ikuistaa. Aloitetaanpa uusi sarja niistä!

 Päivän kunniamaininta menee Joensuuhun. Pielisjoessa kaupungin keskellä sijaitsee Ilosaari, jonka halki virtaava Kaluvirta on tarkoitus peittää ja asvaltoida parkkipaikaksi. Asiasta on antanut lausunnon Joensuun kaupungin kaavoitusarkkitehti Katariina Surakka ja kuunnelkaa, näin se soi:

 - Kaluvirta vie paljon käyttökelpoista tilaa ihmisiltä muiden luonnonolioiden käyttöön.

Vanhoja ja nuoria

 Otin sunnuntain päivälenkille kamerankin mukaan, mutta tuuli oli voimakas ja esim. perhosten kuvaamisesta ei tullut oikein tulosta. Lämpimässä säässä lentokin oli vilkasta, eikä lajinmäärityksiä saanut aina tehtyä kiikarillakaan. Orvokki- ja angervohopeatäpliä oli lennossa mukavasti, samoin papurikkoja, mutta vilkkaasta lennosta johtuen en saanut selvää, joko joukossa oli tummiakin. Muista mainittakoon karhu- ja täpläsillikkäät sekä muutama tesmaperhonen.
 


 Nokkosperhosia tuntuisi olevan enemmän kuin moneen vuoteen ja se aiemmin ennusteltu kolmas sukupolvikin on tuloillaan: Nokkospuskassa retkeili jo joukko alle sentin pituisia toukkia.





Neitoperhosia näkyi keväällä ilahduttavan paljon, mutta niiden uudesta sukupolvesta ei ole vielä havaintoa. Yllättäen lenkin varrella tuli vastaan kaksi vanhaa, kovin kulunutta yksilöä.






 Vuoden tauon jälkeen tuulihaukat ovat palanneet pesimään Makkolan Raatesuolle. Peltoaukealla on kolme pöntön paikaksi sopivaa latoa, joista yksi on ollut asuttu vuosikausia. Talvella 2010 lato uhkasi kuitenkin sortua ja pönkityksen takia harjan alla ollut pönttö jouduttiin ottamaan pois. Jostain syystä muut pöntöt eivät viime vuonna haukoille kelvanneet ja pesintä jäi väliin.

Pöntössä alkaa olla täyttä.

Nyt haukat ovat siis palanneet ja juhannusaattona pöntöstä rengastettiin viisi poikasta!