tiistai 12. heinäkuuta 2011

Urpo Häyrinen:Salomaa



"Suomella on vanhastaan vankka maine suurten salojen ja erämaiden maana. Tänään todelliset erämaat ovat maassamme jo vähissä, niiden suuruuden päivät ovat auttamattomasti menneet."

 "Erämaaluontoamme on julkisissa tiedotusvälineissä, taiteen eri muodoin ja matkailumarkkinoilla loputtomasti ylistetty, mutta käytännössä salomaiden puolustajien rintama on pelottavan harva. Metsäteknokraattien konearmeijat ovat saaneet lähes estettömästi hyökätä kaikille salomaille, joiden puolustuskyvytön luonto on saanut ottaa vastaan murskaiskun toisensa jälkeen."

 "Syrjäisinkään kolkka ei ole tehohyödynnältä turvassa. Taloudellisesti vähäarvoisetkin, mutta luonnoltaan ainutlaatuiset alueet hävitetään itsetarkoituksenomaisesti metsätalouden nimissä."


Avohakkuu v. 2009 suojeluun ehdotetulla Ahvenlammin alueella Savonlinnassa
 "Turvetuotanto kaappaa soista oman osuutensa ja ahnehtii jatkuvasti uusia alueita. Loma-asutuksen vyöryä sisäjärvien viimeisiin luonnontilaisiin saaristoihin ei näytä mikään estävän."

 "Kaikkea tätä maisemissamme riehuvaa teknillistä toimeliaisuutta päätöksentekijät pitävät edelleen lähes varauksettomasti maamme tulevaisuuden kannalta yksinomaan siunauksellisena. Onneksi kansa alkaa herätä ja uskaltaa ajatella asiasta toisinkin."

 "Elintasomme nousu pohjautuu säälimättömään ja tuhlaavaiseen luonnonkäyttöön, jonka jäljet näkyvät pikälle ja kauan."

 "Eräänä maamme ja kulttuurimme kulmakivenä on Suomen luonto - alkuperäinen ja väkevä erämaaluonto, joka huokuu kautta kulttuurimme arvokkaimpien luomusten."


Hiidenportin kansallispuistoa

 Lainaukset ovat Urpo Häyrisen teoksen "Salomaa" esipuheesta, joka on päivätty Helsingissä 15.11.1978. Löysin kirjan Savonlinnan torilta, jossa eläkkeelle jäänyt tutkija myi omia kirjojaan. Kohta 33 vuotta on kulunut, mikä on muuttunut?

 Edellä olevat lainaukset ovat esipuheen keskeisin sisältö, ja ne pätevät edelleen. Erityisesti poliittisia päätöksentekijöitä koskeva lainaus on täysin tätä päivää.

  Turpeenotto on entisestään lisääntynyt ja sitä tuetaan voimakkaasti verovaroin. Metsissä möyrivät monitoimikoneet, joita ei 33 vuotta sitten vielä ollut.

 Rantarakentaminen jatkuu niin ikään yhä kiihtyvällä vauhdilla, pelkästään Saimaalle rakennetaan 400-500 loma-asuntoa vuodessa. Kunnanisät kuolaavat ulkokaartesta tehdyille laskelmille, jotka osoittavat mökkeilyn tuottavan satoja miljoonia.

 Toisaalta kirjaa lukiessa huomaa, että kansallispuistojen ja muiden suojelualueiden verkosto on laajentunut selvästi 70-luvun lopulta. Kolovesi, Repovesi, Patvinsuo, Hiidenportti ja monet muut tutut kohteet mainitaan kirjassa "ehdotettuina kansallispuistoina". Nyt suuri osa näistä on toteutettu, osaa on ehditty jo laajentaakin.

 Myös muita tuttuja nimiä, kuten Parikkalan Siikalahti vilahtelee tekstissä ja kuvissa.


Koloveden kesää


 Eipä ollut 70-luvun lopulla ympäristöministeriötäkään eikä muutakaan ympäristöhallintoa, ken elää hän näkee, onko niitä enää 30 vuoden kuluttua. Niiden perustaminen jätti eri tahoille kipupisteitä, jotka eivät vieläkään ole lientyneet. Tämä näkyi selvästi edellisellä hallituskaudella, kun ympäristöhallintoa järjestelmällisesti näivetettiin.

 Kirjasta välittyy Urpo Häyrisen syvä huoli suomalaisen luonnon tulevaisuudesta, jopa epätoivo ja katkeruus. Työssään ensin maa- ja metsätalous- ja sittemmin ympäristöministeriön virkamiehenä hän pystyi varmaan vaikuttamaan asioihin, mutta kokiko hän vastuksen ylivoimaiseksi ja omat voimansa riittämättömiksi? Tämä kysymys nousee mieleen, kun muistamme, että Urpo Häyrinen poistui keskuudestamme oman käden kautta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti